maanantai 28. elokuuta 2017

Soppaa metsän kätköissä

Pieniä mustikkasuita metsässä.
Tänäkin maanantaina tiemme vei metsään. Meillä oli mukava suunnitelma ottaa lounaskeitto mukaan ja aterioida retkellä. Näin metsästä ei tulisi niin kiire takaisin päiväkodille. Aikaa olikin tällä kertaa metsässä runsain mitoin. Ehdimme leikkiä vapaasti, syödä keittoa, leipää ja maitoa sekä pitää lasten kokouksenkin; "lasten neuvoston".
Keiton jakamista lautasille.

Taitavasti lapset osasivat syödä ilman pöytää ja tuolejakin. :D 

Nakkisoppaa lounaaksi.
Kylläpä se ruoka maittoikin metsässä. Lisää haettiin monta kertaa.

Lasten neuvosto kokoontui ensimmäisten kerran pitkän puunrungon päällä. 
Uusi varhaiskasvatussuunnitelma pitää sisällään ajatuksen lasten entistä suuremmasta osallisuudesta omaan arkeensa päiväkodissa. Toki heidän toiveitaan, ajatuksiaan ja murheitaankin kuullaan päivän mittaan erilaisissa tilanteissa, mutta jotta niitä tulisi myös kirjattua muistiin, olemme päättäneet muutaman viikon välein järjestää lasten oman kokouksen, "lasten neuvoston". Lapset saavat kukin kertoa ajatuksiaan ja toiveitaan päivien sisällöstä ja tekemisistä, kertoa millaisia leikkejä toivoisivat päiväkotiin lisää ja mikä mieltä on mahdollisesti painanut. Tänään harjoittelimme tällaista kokousta ensimmäisen kerran ja hienosti se lapsilta sujuikin. Monella juolahti mieleen kaikenlaista asiaa ja ylös saatiin kirjattua ideoita, joihin aikuiset voivat sitten tarttua suunnitellessaan ohjelmaa tuleviin syksyisiin viikkoihin.

torstai 24. elokuuta 2017

Ikkunataulut, keppinukketeatteria ja koulurauhan julistus

Tien pientareelta kerätyistä kukista tuli hienoja ikkunatauluja!

Paikoillaan ikkunassa.
Taannoisella metsäretkellä keräsimme paluumatkan varrelta kauniita syyskesän kukkia ja laitoimme päiväkodilla ne kirjan väliin prässäytymään. Kontaktimuovin avulla niistä muodostui kivoja ikkunatauluja.

Lapset pääsivät myös katselemaan pienen teatteriesityksen, kun esitimme keppinukeilla perinteisen sadun "Kolme pukkia". Siinä oli sopivasti jännitystä isommillekin lapsille, mutta ketään ei silti tainnut oikeasti pelottaa. :) Opettelimme myös lasten kanssa laululeikin satuun liittyen.
Kolme pukkia -esitys meneillään.
Tänään julistettiin myös koulurauha. Saimme seurata tapahtumia koulun pihalla ja pääsimme lopussa myös mukaan lähettämään matkaan ilmapalloja. Oli kaunis näky, kun ilmapallot täyttivät taivaan ja lähtivät matkaan tuulen mukana! Rauhallista koulu-, eskari- ja päiväkotivuotta kaikille!

Ilmapallot lähtevät matkaan!

tiistai 22. elokuuta 2017

Syyskauden aloitus ja ensimmäiset retket


"Lähtekäämme metsään, metsään, metsään..."

Metsässä etsimme yhdessä KIM-leikkiin metsän esineitä. Käpy oli yksi niistä.
Syyskausi on Pyhän päiväkodissa alkanut. Melkein kaikki lapset ovat jo paikalla päivittäin ja kaikenlaista mukavaa puuhaa on suunniteltu tuleville viikoille. Eilen pääsimme ensimmäiselle metsäretkelle läheiseen metsikköön, missä on jo vuosia sijainnut Pajunkissan ryhmän oma "metsäpalsta". Lapsille tie oli tuttu ja metsän sääntöjäkin muisteltiin heti alkuun. Ei meluta liikaa, jotta eläimet eivät pelästy. Ei riivitä elävistä puista oksia tai lehtiä. Ei mennä niin kauas, että aikuinen ei näy.
Tuttu metsä yllätti; löytyi myrskyssä kaatunut puu.
Keräsimme KIM-leikkiä varten metsän esineitä. Löysimme kävyn, kiven, erilaisia lehtiä, naavaa kaatuneesta puusta, kepin, havun, kaarnan ja jäkälän, jotka lojuivat maassa. Juttelimme siitäkin, ettei esimerkiksi kaarnaa saa mennä irrottamaan elävän puun kyljestä, mutta sitä voi ottaa maasta, mikäli löytää. Kokoonnuimme leikkimään piiriin. KIM-leikissähän peitetään silmät ja sitten arvataan, mikä esine on otettu piiloon. Lapset olivat tarkkasilmäisiä ja huomasivat tietysti puuttuvan esineen saman tien. :D
Näppäriä lapsia. :)
Mitäs niistä varvuista löytyykään?
 Tietenkin keräsimme myös mustikoita suoraan suuhun. Niitä oli vielä yllättävän paljon pikku metsikössä. Myös vadelmia löytyi. Vertasimme mustikoita ja vadelmia myös lähellä kasvaviin myrkyllisiin kielon- ja oravanmarjoihin ja opettelimme erottamaan ne syötävistä marjoista.
Kotimatkalla saimmekin laittaa tossua toisen eteen, koska ruoka-aika kolkutteli ovella. Omaa päiväkotia oli mukava tiirailla kultaisena keinuvan viljameren ylitse.
Oma päiväkotimme.
Tänään sitten pääsimmekin maamiesseurantalolle jumppailemaan. Leikimme tutustumisleikkejä, joissa opettelimme toistemme nimet oikein perinpohjin. Keksimme omia "rentoja asentoja" ja lauloimme ja leikimme vanhaa perinteistä "kehrätkäämme silkkilankaa"-laulua. Liikuimme tilassa lasten keksimillä erilaisilla tavoilla, leikimme hännännappausleikkiä ja hurjaa noita Pomperipossaa. Siinä "noita" peittelee yhden lapsista viltin alle ja toiset miettivät sitten, kuka viltin alla lymyilee. Lapset nauttivat vauhdikkaista juoksuleikeistä kovasti. Tarkoitus on päästä mamiksen salia käyttämään joka toisena tiistaina, joten tätä hauskaa on tiedossa lisääkin.
Reipasta menoa!

vko 21

Tällä viikolla on totisesti retkeilty!  Maanantaina lähdimme porukalla kyläkaupalle jäätelölle Mansikkatuutit maistui ja aurin...