perjantai 28. syyskuuta 2018

Syksy 2018



Syksyn toiminta on alkanut rullaamaan mukavasti pajunkissoissa. Tässä viikon 39 kuulumisia :)


Omenan leikkaaminen kävi lapsilta kuin vanhoilta tekijöiltä
Maanantain vanhempainiltaa varten päätettiin leipoa omenapiirakkaa :)


Sitten sekoitellaan taikinan ainekset...
Vielä omenat ja kanelisokeri päälle..
sitten uuniin!
Lisäksi Mikko piti lapsille musiikkituokion jossa he harjoittelivat
rytmejä ja neljään laskemista. Hienosti sujui kaikilta!



















Mikä siellä taivalla menee?


Tiistaina olimme metsäretkellä tutussa
lähimetsässämme.
Lapset saivat leikkiä ja lopuksi
nautimme soppalounaan kirpeässä syyssäässä.

kuuma jauhelihakeitto lämmittää mukavasti.






Kaveritaidoissa pohdimme millainen on kiva kaveri.
Peilistä ja toisista katselimme miltä näyttää  kun on
iloinen, surullinen tai vihainen.  

Keskiviikkona ja torstaina meillä oli kaveritaitoja sekä matikkaa.
Matikassa lapset lajittelivat figuurit esim. värien mukaan




  
Pussissa tunnusteltiin esinettä ja pöydältä näytettiin mitä
tavaraa tunnustelee. Lisäksi
leikimme peiliä jossa yksi tekee erilaisia asentoja/
 liikkeitä ja muut matkivat niin tarkasti kuin
osaavat.





















    Perjantaina lapset saivat tuoda päiväkotiin lempikirjansa joita luettiin yhdessä pisin päivää.





















vko 21

Tällä viikolla on totisesti retkeilty!  Maanantaina lähdimme porukalla kyläkaupalle jäätelölle Mansikkatuutit maistui ja aurin...