Tällä viikolla ollaan saatu nauttia kunnon talvikeleistä. Ollaan ahkerasti myös kokeiltu eri talviurheilulajeja. Toivottavasti hyvät kelit jatkuvat vielä pitkään niin päästään jatkossakin nauttimaan lumesta ja pakkasesta.
|
Tässä laulellaa tuttua laulua nimeltä "Talvella" |
Maanantaina lauleltiin talvilauluja. Harjoiteltiin myös vähän kuukausia ja soiteltiin soittimilla eri eläimiä muistuttavia ääniä.
|
Lauluna " Aamuhämärässä" |
Tiistaina paukkuivat kovat pakkaset ja vietimme siksi päivän sisällä. Leikkien tiimellyksessä mittailimme kavereita ja vertailimme omaa nykyistä pituutta siihen minkä pituisia olemme olleet vauvana.
|
"Olenko näin pitkä??" |
|
Tässä väritetään omaa pituutta kuvaavaa palkkia. |
|
Tässä kaikkien Pajunkissojen pituudet, vauvapituudet ja -kuvat pylväsdiagrammina.
|
Keskiviikkona oli pakkanen laskenut niin alas, että pääsimme luistelemaan. Koulun viereinen hiekkakenttä on jäädytetty, joten suuntasimme sinne. Ja voi miten hauskaa siellä olikaan :D
Torstaina vaihdoimme toiseen talvilajiin eli hiihtoon. Päiväkotimme takana olevalle pellolle on käyty tekemässä hyvät ladut, joita me pääsimme nyt kokeilemaan. Hiihtäminenkin oli mieluisaa ja pitkän lenkin osa jaksoikin hiihtää. :)
|
Tässä mennään kovaa vauhtia. ;) |
Perjantaina jatkoimme hiihtelyä ja nautimme muutenkin hyvistä ulkoilukeleistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti